torstai 18. kesäkuuta 2015

Viimeinen viesti

Mä en usko itekkään että mä kirjotan tätä. Mun viimeistä blogipostausta. Tää 10 kuukauden seikkailu on nyt takanapäin. Eilen kyyneleiden saattelemana hypättiin bussiin kohti Madridia. Ja nyt me istutaan Noran kanssa jo lentokoneessa kohti HeVaa ja sieltä hyppään suoraan junalla Seinäjoelle yllättämään amerikan serkun joka luulee että saavun vasta viikon päästä.
      Kun mä katson tätä vuotta taaksepäin niin on tässä todella iso ja rikas kokemus takanapäin. Mä luulin lähteväni vain työläiseksi johonkin perheeseen. Ikinä en olisi uskonut että tästä tulee näin uskomaton vuosi. Kenellekkään en sanonut hyvästejä kun lähdin. Ainoastaan 'nähdään pian'.  Hostisäniki sanoi minulle itkiessäni että mitä sä nyt itket sä kuitenkin tuut pian takas. Tänä vuonna oon onnekseni saanut tutustua niiiiiiiin ihaniin ihmisiin oman perheen lisäksi. Olen niiin kiitollinen ja onnellinen siitä että pääsin jalkapallovalmennukseen mukaan. Saanut tutustua toiseen lajiin. Nähnyt miten seura- ja valmennustoiminta eroaa Suomen tyylistä ja voin sanoa että eroja on paljon. Espanjan tyylistä tykkään siitä että se huomattavasti yhteisöllisempää. Sen vuoksi meillä olikin niin hyvä valmennusporukka. Meistä tuli niin pieni-iso perhe, joka oli joka päivä jollain tavalla yhteyksissä. Vaikeinta olikin ajatella se että ensi kaudella en enää ole viikottaisissa treeneissä ja niissä joka lauantaisissa turnauksissa ja tapahtumissa. Sainkin taas näiltä ihanilta valmentajilta ihania viestejä... toivottivat hyvää matkaa ja käskivät tulla takaisin mahdollisimman pian. Ei siinä meinannut taas kyyneleiltä säästyä kun niitä luki. Miten voikaan 10 kuukaudessa muodostua niinkin tiivis urheiluperhe...Suuri tekijä mikä teki tästä vuodesta näin upean. 
          Tottakai vuoteen mahtuu paljon muitakin asioita.Yksi asia mitä en olisi uskonut vuoden alussa on se että Nora tulee Salamancaan. Puolisen vuotta kerettiin yhdessä olla siellä. Lähes joka päivä käytiin aamupalalla, pelaamassa korttia, juomassa monia kahveja, shoppaillessa yms. Viikonloput meillä meni melkein aina yhdessä aikaa viettäen. Milloin juhlimassa, milloin Portugalissa reissaamassa, milloin lapsia vahtimassa, milloin hienoilla illallisilla. Tänä aikana olemme löytäneen yhteisen erittäin huonon huumorintajun. Meillä on tällä hetkellä niin paljon inside läppiä mitkä vieraan korvaan kuullostaa tosi tosi tosi tosi tosi oudolta. Elämä oli nii ihanaa helppoa Noran kanssa. Pystyimme höpöttää julkisesti Suomeksi ja omia tyhmiä juttuja. Usein päiviteltiin kuinka ihanaa elämä voikaan olla. Ei kumpikaan osannut tällaista elämää kuvitella.
           Au pairin päätehtävähän on yleensä lasten hoitaminen ja kyllä mä sitäkin sain tehdä vuoden aikana. Haastetta riitti varsinkin vauvassa joka vaati niin paljon huomiota. Jouduinkin jäämään joitain viikonloppuja kotiin vauvavahdiksi vanhempien lomaillessa. Tänä vuonna olen ainakin oppinut miten vauva toimii. Ihanaa on ollut nähdä lasten varsinkin vauvan kasvun. Niin pienestä lihavasta pallosta tuli 10 kk erittäin komea tyttövauvojen lemppari. Ihanaa oli myös nähdä vanhempien lasten englannin taidon kehittyminen. Kuinka suuri vaikutus 10 kk harjoittelulla on. Lapsistakin tuli minulle niin rakkaita ja tärkeitä. 
           Tällä hetkellä pää on ihan tyhjä. Samaan aikaan olen erittäin surullinen ja haikea että tämä vuosi on nyt kansioissa. Olisin saanut jäädä perheeseeni niin pitkäksi aikaa kuin vain olisin halunnut, mutta päätin lähteä nyt. Enkä kadu päätöstäni. Tästä vain alkaa uudet tarinat. Noin tunnin päästä olen jo Seinäjoella ja pääsen yllättämään serkkuni ja siitä alkaa meidän mahtava kesä. Jää nähtäväksi mitä kaikkea kesä tuo tullessaan. Mutta tämä blogi hiljenee nyt tämän postauksen myötä. Kiitos kaikille teille jotka olette olleet tässä vuodessa mukana tavalla tai toisella! En siltikään tännekään blogiin halua sanoa hyvästi sanon vain hasta luego eli seuraavaan kertaan. 
         Kuvia vielä vuoden varrelta











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti